Lasten lumilautailukoulu

Rovaniemen Korvatunturin rinteen lumilautailutapahtuman kisajärjestäjä, Lumix ry, järjestää talvikaudella 2015-2016 lasten lumilautailukoulun Rovanieman Korvatunturin rinteen lasten rinteessä. Lumilautailukoulun nimi on Hero boarding ja se on suunniteltu 3-8-vuotiaille lautailua aloitteleville lapsille.

Kurssin vetäjänä toimii Lumix ry:n aktiivijäsen Tuuli Järvinen, jolla on reilun kymmenen vuoden lautailukokemus. Hero Boarding -kurssi järjestetään keskiviikkoisin kello 18-20 välisenä aikana. Hero Boarding -kurssilla opetetaan lapsille varsinaisen lautailun lisäksi myös rinteessä tarvittavaa oikeanlaista toiset sekä turvallisuuden huomioon ottavaa asennetta, erilaisia turvallisuuteen liittyviä asioita, välineiden huoltoa sekä muutoinkin liikennesääntöjä rinteeessä toimimisessa. Hero Boarding- kurssi pyrkii vaikuttamaan lasten asenteisiin ja painottaa, että on itseasiassa rohkeampaa kieltäytyä tekemästä uhkarohkeita temppuja kuin lähteä sellaisia kokeilemaan toisten yllytyksestä!

Hero Boarding –kurssilla tutustutaan lumilautailuun ja opetellaan lajin alkeita – ensin tasaisella maalla ja vasta tämän jälkeen Rovaniemen Korvatunturin rinteen loivassa lasten rinteessä. Hero Boarding –kurssi antaa hyvän pohjan lapsen lumilautailuharrastukselle ja sen tavoitteena on opettaa lapsi lautailemaan rinteessä turvallisesti ja itsenäisesti.
Lumix ry:n järjestämä Hero Boarding –kurssi maksaa 180 euroa koko kevätkaudelta. Jos perheestä osallistuu useampi lapsi Hero Boarding –kurssille, myönnämme 10% alennuksen toiselle sekä sitä seuraaville sisaruksille. Hero Boarding –kurssille osallistuakseen lapsi ei välttämättä tarvitse omia varusteita, vaan varusteet voi vuokrata Lumix ry:lta. Varusteiden vuokraaminen maksaa 10 euroa jokaiselta laskettelukerralta. Tarjoamamme lasketteluvarustepaketti sisältää myös asianmukaiset suojavarusteet. Jos lapsesi käyttää vuokravarusteita, tulethan paikalle puoli tuntia ennen ensimmäistä kurssikertaa, jotta lapselle jää riittävästi aikaa sovittaa varusteita ja jotta hänelle ehditään valikoida juuri oikeanlainen varustepaketti Lumix ry:n laajasta varustevalikoimasta. Seuraavaa kertaa varten valinnat voidaan kirjoittaa muistiin eikä uutta sovituskertaa enää tarvita.

Lisätietoja sekä ilmoittautuminen

Saat lisätietoja Lumix ry:n järjestämästä lasten Hero Boarding –lumilautailukurssista Lumix ry:n puheenjohtajalta sekä varapuheenjohtajalta ja Lumix ry:n aktiivijäseneltä Tuuli Järviseltä, joka toimii kurssin vetäjänä. Lumix ry:n puheenjohtajana toimii kaudella 1.1.-31.12.2016 Liisa Lampi sekä varapuheenjohtajana Karoliina Kuokka. Voit soittaa Lumix ry:n puheenjohtajalle Liisa Lammelle arkisin kello 12-17 numeroon +358 3456786. Lumix ry:n varapuheenjohtajan Karoliina Kuokan tavoitat numerosta +358 54345677 arkisin kello 20-21. Lumix ry:n aktiivijäsenen ja lasten Hero Boarding –lumilautailukurssin vetäjän Tuuli Järvisen tavoitat maanantaista tiistaihin kello 18-20 välisenä aikana, keskiviikkoisin kello 20.30-21 välisenä aikana, torstaisin ja perjantaisin kello 12-17 välisenä aikana sekä lauantaisin ja sunnuntaisin kello 11-12 välisenä aikana puhelimitse numerosta +358 34567876.

Voit ilmoittautua Lumix ry:n järjestämälle lasten Hero Boarding –lumilautailukurssille joko yhdistyksen puheenjohtajan, varapuheenjohtajan tai Hero Boarding –lumilautailukurssin vetäjän kautta. Ilmoittautuminen on sitova ja kurssi tulee pääsääntöisesti maksaa kokonaisuudessaan neljän arkipäivän sisällä ilmoittautumisesta Lumix ry:n pankkitilille. Muutoin ilmoittautuminen katsotaan peruuntuneeksi. Jos perheessäsi kuitenkin on esimerkiksi työttömyyttä tai muutoin vaikea taloudellinen tilanne, ota yhteyttä Lumix ry:n puheenjohtajaan Liisa Lampeen, jonka yhteystiedot löydät yläpuolelta, sopiaksesi maksujärjestelyistä; meillä on mahdollista maksaa sovittaessa kausimaksu myös korottomasti osamaksulla!
Toivomme, ettei yhdenkään lapsen harrastamismahdollisuudet tyssäisi perheen hankalaan taloudelliseen asemaan, vaan että jokaisella lapsella olisi mahdollisuus harrastaa! Joissakin tilanteissa olemme tarjonneet taloudellisesti vaikeassa tilanteessa olevien perheiden lapsille välinevuokran ilmaiseksi. Otathan siis rohkeasti yhteyttä Liisa Lampeen, jos lapsesi haluaisivat harrastaa lumilautailua, mutta pelkäät sen olevan mahdotonta perheesi taloudellisen tilanteen vuoksi!
Hero Boarding –kurssi maksaa 180 euroa koko kevätkaudelta. Jos perheestä osallistuu useampi lapsi Hero Boarding –kurssille, myönnämme 10% alennuksen toiselle sekä sitä seuraaville sisaruksille. Lautailuvarusteiden vuokraaminen, joka maksaa 10 euroa jokaisella vuokrauskerralla, maksetaan kullakin kurssikerralla suoraan käteisellä Tuuli Järviselle. Varaathan mukaasi tasarahan!

Hero Boarding –kurssilla on vielä muutama paikka jäljellä – jos lapsesi on kiinnostunut aloittamaan lumilautailuharrastuksen, ota pikaisesti yhteyttä. Lapset on vakuutettu kurssin aikana mahdollisesti tapahtuvien tapaturmien varalta. Vakuutus sisältyy kurssin hintaan. Hero Boardin –kurssin tuotot käytetään Lumix ry:n toiminnan tukemiseen.